Transmeri lahjoittaa 100  000 euroa Itämeren tutkimustyölle

Transmeri tukee lahjoituksellaan CoastClim-keskuksen poikkitieteellistä Itämeri-tutkimusta, jotta luonnon monimuotoisuus säilyisi myös tuleville sukupolville.

CoastClim on Helsingin yliopiston uusi monitieteinen rannikkoekosysteemi- ja ilmastotutkimuksen keskus.

Keskus tuo ensi kertaa Itämeren alueella yhteen meriekologian, biogeokemian ja ilmakehätutkimuksen asiantuntijat. CoastClim toimii osana yliopiston Hangon Tvärminnessä toimivaa eläintieteellistä tutkimusasemaa.

– CoastClim valikoitui lahjoituksemme kohteeksi, kun etsimme vastuullisuutta edistävää hanketta, joka tukisi parhaiten arvojamme, kertoo Oy Transmeri Ab:n toimitusjohtaja Sari Rosin.

– Lahjoituksen ajankohdan aikaan on konsernillamme myös merkkipaalu, kun yhteistyömme SC Johnson -yhtiön kanssa on kestänyt 90 vuotta. SC Johnson tekee merkittävästi vastuullisuustyötä esimerkiksi merien suojeluun liittyen, ja lahjoituksemme onkin tavallaan myös lahja tälle pitkäaikaiselle yhteistyöllemme ja osoitus samanlaisesta arvomaailmasta yrityksissämme, Rosin kertoo.

Lahjoituksen ottivat kiitollisina vastaan Helsingin Yliopiston kansleri Kaarle Hämeri, professori Alf Norkko ja tutkimuskoordinaattori Joanna Norkko Tvärminnen tutkimusasemalta juhlatilaisuudessa 2.11.2021 yhtiön pääkonttorilla.

Kuvassa (vas.alkaen): Professori Alf Norkko (Helsingin yliopisto), CEO Kari Leimola (Oy Transmeri Group Ab), CEO Mikael Sjögren (Oy Transmeri Logistics Ab), VP Stephane Reverdy (SC Johnson), kansleri Kaarle Hämeri (Helsingin yliopisto) ja CEO Sari Rosin (Oy Transmeri Ab).

Lisätietoja:
Oy Transmeri Ab, Toimitusjohtaja Sari Rosin, 

sari.rosin@transmeri.fi, puh. 0400 682 701

 

Julkaistu: 05.11.2021

Takaisin ylös Oy Transmeri Ab, Linnoitustie 2, Espoo Takaisin ylös