Uutiset ⁄ Tiedotteet ⁄ Sultrade osaksi Transmeri-konsernia
Oy Transmeri Ab on ostanut Oy Sultrade Ltd:n, urheilu- ja vapaa-ajan tuotteiden maahantuonti- ja tukkuyrityksen
Yrityskaupan myötä Transmeri-konsernista löytyvät jatkossa Chanelin, Estée Lauderin, Off!in, Gladen, WC Duckin ja Weetabixin sekä monen muun tunnetun tavaramerkin lisäksi isot urheilubrändit kuten Catmandoo, Umbro, Craft, NorthFace, Speedo ja Easton.

”Yhdessä Sultraden ja Transmerin monipuolisella osaamisella ja brändiportfolioilla pystymme palvelemaan kaupan asiakkaita ja kuluttajia entistä vahvemmin", Transmerin toimitusjohtaja Ann Marie Didrichsen kertoo.
Transmeri on perinteikäs perheyritys, jonka monet päämiehet ovat olleet sen yhteistyökumppaneita yrityksen alkutaipaleelta lähtien: SC Johnson vuodesta 1931 ja Chanel vuodesta 1933. "Perheyhtiönä kvartaalimme on 25 vuotta − toimimme pitkäjänteisesti", toteaa toimitusjohtaja, jonka isä, Gunnar Didrichsen, perusti yhtiön vuonna 1928.
”Lainassa seuraavilta sukupolvilta”
Perheomisteiselle Sultradelle etsittiin sopivaa jatkajaa, ja vakavarainen perheyritys, Transmeri löytyi samalta paikkakunnalta kuin tilauksesta. Transmerin kannalta Sultrade on uusi, kiehtova toimiala, jossa nähdään kasvupotentiaalia. "Sultraden vahvat brändit ja tehokkaat prosessit vastaavat vapaa-ajan tuotteiden kasvavaan kysyntään markkinoilla", toteaa Didrichsen. Sultrade jatkaa toimintaansa Transmerin tytäryhtiönä.
Transmerin toisen sukupolven edustaja, Ann Marie Didrichsen, uskoo perheyritysten toimintamalliin. Kolmatta sukupolvea koulutetaan jo vastuullisiksi omistajiksi. "Maailma on meillä lainassa tulevilta sukupolvilta − olemme iloisia voidessamme tukea yhteiskuntaa työllistämällä yhä useampia ihmisiä, valmistamalla suomalaisia tuotteita ja kantamalla vastuuta ympäristöstämme."
Sultraden vuoden 2010 liikevaihto oli 35,5 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 60 henkilöä. Monialainen Transmeri-konserni työllistää yrityskaupan jälkeen noin 550 henkilöä. Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli 128 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Transmeri Oy, Kari Leimola, talousjohtaja, sähköposti: etunimi.sukunimi@transmeri.fi
Sultrade Oy, Ulf Forsström, toimitusjohtaja, sähköposti: etunimi.sukunimi@sultrade.fi

